Valko-Venäjän karsinta tänä iltana

Tänä iltana Valko-Venäjä järjestää kansallisen karsinnan, jossa valitaan maalle edustajaa ensi toukokuun Eurovision laulukilpailuun. Lopullista valintaa ei kuitenkaan vielä tänä iltana tehdä, vaan viimeinen sana jää asiantuntijaraadille. Karsintaa voi seurata Internetin kautta verkkolähetyksenä.

Karsinta näkyy Valko-Venäjän tv-kanava TVR:n sivuilla ns. web stream -lähetyksenä, jonka katsomiseen tarvitaan nopea Internet-yhteys ja musiikkisoitinohjelma. Karsinta alkaa kello 19.20 Suomen aikaa, ja sitä ennen artisteihin voi tutustua karsinnan kotisivuilla.

Valko-Venäjän karsinnan verkkolähetys (alkaa klo 19.20)

Illan karsinnassa kuullaan viisitoista kappaletta live-esityksinä. Asiantuntijaraati valitsee mielestään kaksi parasta esiintyjää jatkoon. Lisäksi myös tv-katsojat saavat äänestää puhelimitse suosikkiaan. Jos kansan ykkönen ei satu olemaan toinen tuomariston valinnoista, pääsee sekin jatkoon. Yhteensä siis joko kaksi tai kolme artistia etenee toiseen vaiheeseen, jossa asiantuntijaraati valitsee Valko-Venäjän edustajan suljetussa tilaisuudessa. Valittu edustaja saa vaihtaa kilpailukappalettaan valintansa jälkeen, joten tänä iltana ei välttämättä vielä kuulla Valko-Venäjän seuraavaa edustusviisua.

Karsintaa voi kommentoida Viisukuppilan keskustelupalstan lisäksi myös reaaliaikaisesti Viisukuppilan chatissa. Jos chat ei avaudu oheisesta linkistä, kirjaudu välillä ulos ja sen jälkeen takaisin sisään, ja yritä uudestaan.