Kaikki kirjoitukset kategoriasta ”Muut”:
Tämäniltaisessa UMK-jaksossa Jari & Taika (kuvassa) ja Kirahvi nimeltä Tuike joutuivat sanomaan jäähyväiset kilpailulle ja hautaamaan näin ollen haaveet Bakun viisumatkasta. Pernilla Karlsson, Stig, Aili ja Mica Ikonen jatkavat näin ollen kisassa klubikeikkavaiheeseen. Ensi viikon jaksossa lauteille nousevat Aura Pineda, Freeman, Iconcrash, Kaisa Vala, Leola ja Ville Eetvartti. Silloin selviää myös nettisuosikin äänestyksen tulos.
Keskustele jaksosta foorumilla.
Kuva: Jyrki Valkama/ YLE
Tänään viisuedustajansa jo valinneen Tanskan lisäksi lauantai-iltaa vietettiin viisuisissa merkeissä myös kahdessa muussakin Pohjoismaassa, Norjassa ja Islannissa.
Norjassa polkaistiin käyntiin maan vuotuinen viisukarsinta Melodi Grand Prix Brekstadin kaupungissa Ørland Hovedflystasjonilla, jossa finaalilipun itselleen lunasti seitsemästä kilpailukappaleesta seuraavat kolme:
- Reidun Sæther – High on love (kuvassa)
Ravintola Mann’s Street yhdessä Euroviisuklubin kanssa alkaa järjestää kerran kuussa Euroviisukaraokea. Ensimmäinen Euroviisukaraoke järjestetään tiistaina 31.1.2012 ja tämän jälkeen aina kuukauden viimeinen torstai. Idea euroviisukaraokesta lähti liikkelle aktiivisesta joukosta karaokesta tykkäävistä viisufaneista, jotka ovat pyrkineet tapaamaan jo jonkun aikaa toisiaan säännöllisesti.
- Nämä aktiiviset Euroviisuklubin jäsenet lähestyivät hallitustamme ja ehdottivat, että mitä jos Helsingissä olisi säännöllinen mahdollisuus laulaa pelkästään euroviisuja sekä tavata samalla muita viisufaneja, kertoo euroviisuklubin puheenjohta Jouni Pihkakorpi.
- Ravintola Mann´s Streetin omistajat ja henkilökunta ottivat tämän idean innostuneesti vastaan. Päätettiin, että kerran kuussa ravintolassa on ilta jolloin lauluvihoissa on pelkästään Euroviisukappaleita. Paikalla on aina myös joku Euroviisuklubin hallituksesta paikalla, Pihkakorpi jatkaa.
Euroviisukaraoken avajaiset ovat siis tiistaina 31. päivä kuluvaa kuukautta. Vaikka et itse haluaisikaan laulaa niin Mann’s Streetin Euroviisukaraoke on loistava mahdollisuus tavata muita euroviisufaneja kerran kuussa.
Mann’s street sijaitsee osoitteessa: Mannerheimintie 12.
Kotimaatansa viime keväänä viisuissa edustaneet Irlannin pystytukkaiset kaksoisveljet John ja Edward Grimes saapuvat loppukuusta keikalle Helsinkiin. Jedward nimellä tunnettu veljeskaksikko nähdään ikärajattomalla keikalla Helsingin Nosturissa 28. päivä tätä kuuta.Liput keikalle maksavat 25 euroa. Veljekset kävivät jo kertaalleen Suomessa joulun alla, mutta tämä marraskuinen Lapin matka ei sisältänyt keikkailua.
Joulukalenterimme lopettaa sama kappale, mikä sen aloittikin. Tämän vuoden joulukalenterin viimeisessä luukussa ”Last Christmas” kappaleen esittää neljä kertaa Ruotsin viisukarsinnoissa nähty Alcazar.
Viisukuppila toivottaa kaikille lukijoilleen ja yhteistyökumppaneilleen rauhallista, sulosävelten täyttämää joulua!
Â
Kuva: www.freedigitalphotos.net
Eimear Quinn ylläpiti Irlannin viisumainetta vuonna 1996 tuoden maalle jo sen historiallisen seitsemännen ja toistaiseksi myös viimeisen viisuvoiton kappaleella “Voice”. Tämänvuotisen joulukalenterimme toiseksi viimeisessä luukussa kuullaan tunnelmallinen “O Holy Night” kappale Eimearin tulkitsemana.
Paula Seling keräsi huomiota vuonna 2010 Oslon viisuissa mustassa nahka-asussaan. Romania sijoittui tuolloin kisassa kolmanneksi Paulan ja Ovin duetolla “Playing with fire”. Luukussa 22 on kuultavissa Paulan herkempi puoli joulukappaleen “Colindam, colindam” myötä.
Vajaa kuukausi sitten Ranskassa uutisoitiin, että Bakun tulevissa viisuissa maata edustaa suosittu  indonesialaissyntyinen 37-vuotias laulajatar Anggun Cipta Sasmi. Viisukuppilan joulukalenterin 21. luukussa kuulette Anggunin version suositusta “Have Yourself A Merry Little Christmas” -kappaleesta.
Oslon viisulavalla espanjalainen “ammattihäirikkö” Jimmy Jump onnistui häiritsemään maanmiehensä Daniel Digesin esitystä. Viisukuppilan joulukalenterin luukussa 20 Daniel saa sen sijaan tunnelmoida rauhassa joulua kappaleellaan “Momentos de Navidad“.



