Esittelyssä Iso-Britannia: Josh – That sounds good to me

Iso-Britannia on Espanjan, Ranskan ja Saksan ohella yksi neljästä suuresta rahoittajamaasta, joka saa siis suoran pääsylipun Eurovision laulukilpailujen finaaliin. 2000-luvulla takavuosien supermenestyjän ylivoima alkoi rapistua ja Britannia onkin saanut tehdä hartiavoimin töitä sijoittuakseen tuloslistan paremmalle puoliskolle. Viime vuonna he uudistivat karsintajärjestelmänsä Britannian ikiaikaisen viisuveturin Terry Woganin jäädessä eläkkeelle. Graham Nortonin juontama ”Your country needs you” -edustajanetsintäkilpailu sai kotimaassaan suuren suosion ja Britannia menestyi myös Moskovan kansainvälisessä finaalissa mukavammin kuin aikoihin (5. sija ja 173 pistettä).

Britannia jatkaa siis samalla konseptilla, joka perustuu siis meriiteiltään vakuuttavan lauluntekijän tekemään sävelmään ja sille etsittävään tuoreeseen solistiin. Viime vuonna sävelmän teki Andrew Lloyd Webber, mutta tänä vuonna siirryttiin monta pykälää kepeämpään suuntaan, kun Britannian edustussävelmän tekijäksi värvättiin 1980- ja 1990-luvun tuotteliaimman hittitehtaan keulakuva Pete Waterman. Watermanillahan oli kokemusta vastaavanlaisesta artistiseulonnasta jo tv-historian ensimmäisistä Pop Idol -ohjelmista, joissa hän toimi tuomarina vuosina 2001-2003.


Poikkeuksena viime vuoteen, tällä kertaa Britannian edustaja valittiin pudotuspelin sijaan yhdessä suorassa lähetyksessä. Mukana oli kaikkiaan kuusi kilpailijaa, jotka kaikki ensimmäisellä kierroksella lauloivat oman versionsa jostakin Stock-Aitken-Waterman -tuotannon kulta-ajan helmestä. Näistä kuudesta Pete Watermanin johtama paneeli valitsi toiselle kierrokselle kolme esiintyjää, jotka kaikki pääsivät laulamaan Watermanin yhdessä Mike Stockin kanssa tekemän uuden kappaleen ”That sounds good to me” – josta oli tuleva siis myös Britannian edustuskappale Osloon.

Kärkikolmikosta puhelinäänestäjät valitsivat voittajaksi 19-vuotiaan Josh Dubovien (s. 27.11.1990), joka esitti ensimmäisellä kierroksella Jason Donovanin ykköshitin ”Too many broken hearts”. Ennen ”Your country needs you” -kisaa Josh oli esiintynyt lähinnä opiskelijavetoisissa musikaaleissa ja näytelmissä. Hänen musikaalinen lahjakkuutensa, jonka Josh itse sanoo perineensä äidiltään, oli kuitenkin kiistaton. Lisäksi hän on opiskellut musiikin tekniikkaa Billericayn koulussa näyttelemisen ja kirjallisuuden ohella.

Joshin halu päästä ihmisten tietoisuuteen oli kuitenkin kova ja hän olikin tuttu näky erilaisissa laulukilpailuissa ja kykyjenetsintäkilpailujen koe-esiintymisissä. Vaatimattomampia menestyksiä Joshin ansioluettelossa olivat mm. Blues Idol -kilpailun voitto 2008, Voice of St.Lukes –kilpailun voitto sekä koulun sisäisen Billericay’s got Talent –kisan voitto. Myös näyttelemisen lahjan saanut Josh pyrki Freddie McClairin rooliin suosittuun nuortensarjaan Skins ja pääsikin valinnoissa viimeiselle lyhyelle listalle, mutta loppujen lopuksi rooli meni Luke Pasqualinolle. Lauluosastolla Josh on pyrkinyt Britannian X-factoriin kuudennella kaudella ja Talentiin neljännellä kaudella, mutta ei vielä silloin pystynyt vakuuttamaan tuomareita erinomaisuudellaan. Mainittakoon, että Talentin hylkäyskirje kolahti Joshin postiluukusta Your country needs you-–kisan voiton jälkeisenä päivänä, mutta se ei varmasti enää siinä vaiheessa nuorukaisen mieltä masentanut.

Josh itse rakastaa kappalettaan ”That sounds good to me” ja uskoo vankasti sen menestykseen. Hän ei pidä Britannian kuudetta viisuvoittoakaan mahdottomana. Taustalla häärivät tuottajagurut Stock & Waterman tekevät hekin varmasti kaikkensa, että myötätuuli Britannian viisuhistoriassa jatkuisi. Esitystä hiotaan varmaan tälläkin hetkellä Oslon finaaliestradia varten huippukuntoon ja Joshin taustalla nähdään muun muassa miestanssijat.

Kappaleen sanat Diggiloo-sivustolla.

Ison-Britannian artistikarsinnan tulokset Nationa Finals -sivustolla.