”Lapsuuden haave toteutuu viisukarsinnoissa”

Vuoden 2004 tangokuningas Tommi Soidinmäki tunnustaa, että Suomen euroviisukarsintoihin osallistuminen on ollut hänen mielessään jo pitkään.
– Euroviisut ovat aina olleet kilpailu, ja nimenomaan kappalekilpailu, jonne olen ihan pikku pojasta asti haaveillut pääseväni. Parin edellisen vuoden ajan tätä osallistumista olen jo toivonut, mutta koulu ja työtehtävät ovat estäneet sen mahdollisuuden. Nyt kun sain kutsun Yleltä olin todella hyvillä fiiliksillä! Vaikka matka katkeaisi alkukarsintoihin, olen tyytyväinen, että olen päässyt tähän joukkoon mukaan. Olenpahan saanut edes hivenen toteuttaa tätä haavettani!

Soidinmäki lähtee kisaan mukaan Petri Laakosen säveltämällä ja Kyösti Salokorven sanoittamalla kappaleella ”Seis!”. Soidinmäen omien sanojen mukaan kyseessä on ”powerbiisi”, jossa on koskettava sanoma.
– Viisukonkari Petri Laaksonen otti yhteyttä ja kyseli, olenko valinnut jo kappaleen viisukarsintoihin. Hänen lähettämänsä sävellys ja melodia sävähdyttivät heti. Päädyimme tuottaja Ilkka Vainio kanssa jo alkuvaiheessa ajatukseen, että kappale on nopeatempoinen ja Petrin kappale oli juuri sitä, mitä haimme, Soidinmäki kertoo viisuprojektin alkuvaiheista.
– Sanoituspuolelle nousi esiin Kyösti Salokorpi, joka teki kappaleeseen koskettavat sanat: siinä nousee esiin yksi nykyglobalisaatiomme epäkohta – ihmisten eriarvoisuus. Asia johon törmäämme lähes joka päivä”, jatkaa Soidinmäki kuvailua kappaleen synnystä.

Mikäli ”Seis!” menestyy Suomen karsinnoissa ja Soidinmäki pääsee edustamaan Suomea Düsseldorfiin, käännetään kapple englannikieliseksi
– Olen niin monena vuonna todennut, että emme valitettavasti pärjää äidinkielellämme näissä karkeloissa. Kappaleen sanoma säilytetään samankaltaisena kuin alkuperäinenkin. Sen enempää en valitettavasti tässä kohtaa voi kertoa englanninkielisestä versiosta.

Tohlopin ja jatkopaikan tullen myös Turun viisulavalla Soidinmäen taustalauluista vastaavat Jenna Bågeberg, Marika Tuhkala ja Rajaton-yhtyeestä tuttu Hannu Lepola. Levyversiolla Lepolan tilalla laulaa Antti Matikainen. Tanssijoina karsinnassa toimivat tämän syksyn Nelosen Dance-kilpailusta tutut Mia-Mari ’Minttu’ Sinkkonen ja Henri Sarajärvi.

Soidinmäki ilahtuu kuullessaan, että ”Seis!” on saavuttanut suosiota viisufanien keskuudessa. Kappale on tällä hetkellä toisena Viisukuppilan ja escstatsin yhteisäänestyksessä.
– WAU, tuo lämmittää mieltä kovasti! Kiitos kaikille, että olette löytäneet biisin muiden joukosta.

Euroviisuja seuranneella Soidinmäellä on mielipide laulukilpailun nykytilasta.
– Viime vuonna kun seurasin viisuja, yllätyin positiivisesti, että sekä viisujen ja nimenomaan kappaleiden taso on jälleen nousussa, mikä on hyvä juttu! Toki kokonaisuus ratkaisee, mutta olisi hyvä muistaa mistä tässä kilpailussa on kyse: hyvästä biisistä… sellaisesta biisistä joka jää elämään! Ja edelleenkin viisuihin kaipaisin sitä perinteikästä isoa bändiä, mikä komppaisi biisit – ei singback -taustoja kiitos!

Yksi Soidinmäen hauskimmista viisumuistoista on se kun Lordi voitti euroviisut.
– Olin silloin Pohjanmaalla keikalla, kun yleisön joukosta tultiin ilmoittamaan minulle Lordin menestyksestä. Siinä samassa laulaa lurautin ”Hard rock hallelujaa”. Ja kun olin samaisena yönä tulossa kotia keikalta, olin niin onnessa Suomen voitosta, että ajoin sadan kilometrin lenkin, kun en huomannut seurata karttaa, Soidinmäki naureskelee.

Lopuksi Soidinmäki haluaa lähettää vielä terveisiä lukijoillemme.
– Hyvää joulun odotusta Viisukuppilan väelle!

Tommi Soidinmäki nähdään Euroviisujen 3. alkukarsinnassa perjantaina 28.1.2011.

Keskustele aiheesta foorumilla.