Suomen viisukarsinnan artistien haastattelusarja jatkuu Stala & So. -yhtyeellä. Jututimme laulaja Stalaa ja kitaristi Pate Vaughnia, ja miehet muun muassa paljastivat, miten viisubiisi ”Pamela” syntyi, onko karsintaesityksessä luvassa ilotulitteiden pauketta ja keiltä bändi on hakenut inspiraatiota pukeutumiseen.
Viisukuppila: Missä vaiheessa on valmistautumisenne Suomen euroviisukarsintaan?
Stala: Se on hyvällä mallilla. Puvut on katsottu, koreografiat on katsottu.
Pate Vaughn: Tanssikenkiä kiillotellessa, heh heh!
VK: Koreografia? Onko teillä sellainen?
S: On, on, mutta ei vielä pidä paljastaa liikaa. Varmasti se kirvoittaa hymyt katsojien kasvoille. Paikallaan seisominen on valtavan tylsää, meillä on aina jotain ekstraa. Pukeudutaan värikkäästi ja pidetään hauskaa lavalla.
VK: Eli hauska esitys on luvassa?
P: Hauska ainakin meidän mielestämme.
S: Siinä voi olla myös tahatonta komiikkaa, katsotaan nyt, miten se sujuu.
VK: Millä muulla sanalla esitystä voisi kuvailla?
P: Kosminen.
VK: Käytättekö pyroja?
S: Niitä ei ole luvassa, meillä on niin paljon kaikkea muuta.
P: Pyrot olisivat vähän itsestäänselvyys, käytetty juttu. Kyllä ne oikeassa paikassa toimii, mutta jos ei ole clueta, minkä takia, niin ne ovat turhia.
VK: Kertokaa jotain puvuistanne.
S: Juuri kävin hoviompelijallani uutta takkia sovittamassa ja näyttävyyttä haetaan siinäkin. Myös puvuissa pitää olla jotain ekstraa. Euroviisut on ennen kaikkea viihdettä!
VK: Teidän tyylinne on hyvin androgyyninen.
S: Siihen suuntaan. Esikuvat vetää 1970-luvun glam rockiin, ja vaikutteita on David Bowiesta, jopa Abbasta, sotkettuna vähän kasarirokkiin. Esiintyvän taiteilijan pitää näyttää esiintyvältä taiteilijalta! Olen aina tykännyt bändeistä, joiden keulakuva on androgyyninen. Se on jotain elämää suurempaa, sellainen ei ole ”tavallinen ihminen”. Androgyynisyys ei liity seksuaalisuuteen, rokkitähden vain täytyy mielestäni näyttää sellaiselta.
VK: So.-yhtye on ollut pystyssä jo vuodesta 1997, kokoonpanot ovat matkan varrella vaihdelleet. Tuntuuko, että nyt on menestyksen aika?
S: Bändin kanssa on ollut vähän on-off, eli välillä ollaan tehty musiikkia pari kuukautta, sitten taas ei ole tehty vuoteen mitään. Nyt ollaan vihdoin saatu kaikki munat yhteen koriin, debyyttilevy on valmis ja tulee ensi vuonna ulos. Euroviisut on meille hyvä näytön paikka. Menestys on kuitenkin paljosta kiinni, sekä meistä että siitä, tykkäävätkö ihmiset. Katsotaan, mihin rahkeet riittävät!
VK: Kumpi on mielestänne parempi tapa päästä suosioon: saada heti alkuun hitti vai tehdä ensin monta vuotta pohjatyötä?
S: Jos menestys ei tapahdu yhdessä yössä, sitä pystyy käsittelemään paremmin. Jos kaikki alkaa hetkessä, se voi myös loppua hetkessä.
P: Jos ponnahtaa vaikka jonkun formaatin kautta tai muuten äkisti tähteyteen, niin ne rankat pätkät yllättää. Kun taas on noita pitserian nurkkia kolunnut, niin voi olla jotain pientä aavistusta, että elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista.
VK: Bändin nimi on ollut pitkään So., mutta Euroviisuissa kannatte nimeä Stala & So. Miksi käytössä on nyt eri nimi?
S: Lähdin aluksi tekemään soololevyä omalla nimellä. Loppujen lopuksi huomasin, että suurin osa levyn soittajista oli näitä So.:n kavereita. Emme myöskään halunneet heittää So.:n historiaa hukkaan. Siten oli luontevaa ottaa ”So.” sen ”Stalan” perään. Tätä ei tehty Euroviisujen takia, vaan tuleva levykin on samalla nimellä. Myöhemmin ehkä tiputetaan se ”Stala” siitä pois, aika näyttää.
VK: Puhutaanpa hetki euroviisubiisistänne ”Pamelasta”. Miten se syntyi?
S: Minulla oli kertosäkeen raakile ilman sanoja ja halusin lähteä rakentamaan sen ympärille laulua kitaristi Sami J.:n kanssa. Siinä haettii Van Halen -tyyppistä lähetymistapaa. Riffi ja laulumelodiat syntyivät nopeasti, oikeastaan vain viidessätoista minuutissa, sanat tulivat myöhemmin. Sävellysprosessi oli nopea. Muistatko sinä, kun ekan kerran kuulit ”Pamelan”?
P: Meinasi lähteä taju! (Virnistää.)
S: Alun perin lähetin karsintaan erään toisen biisin, sillä laulun toinen säveltäjä puhui minut yli. Demojen lähettämisen määräpäivänä katselin karsinnan sääntöjä ja huomasin, että samalta artistilta saa olla kaksi laulua. Päätin lähettää karsintaan myös ”Pamelan” – viimeisenä iltana iltakymmeneltä. Aluksi se ei edes meinannut onnistua, sillä selain kaatui aina kesken lähetyksen. Vaihdoin toiseen selaimeen, ja biisi meni läpi pari tuntia ennen deadlinea.
VK: Miten sanoitus syntyi?
S: Minulle ei ole niinkään väliä, mitä biiseissä sanotaan, kunhan se soundaa hyvältä. Sanojen ei tarvitse olla edes kieliopillisesti oikein, ei se ole niin vakavaa. Moni on kysynyt, kertooko biisi jostain tietystä Pamelasta, mutta ei kerro.
VK: Viisukuppilan keskustelupalstalla englannin kielen lausumisesi on jakanut mielipiteitä puolesta ja vastaan. Mistä olet saanut vaikutteet englannin lausumiseesi?
P: Uunosta.
S: Hah hah! En tiedä, ihminen puhuu siten kuin puhuu. Olen kierrellyt maailmaa ja kuuntelen pääasiassa englanninkielistä musaa, sekä jenkki- että brittiaksentilla laulettua. Huomasin itse jälkeenpäin, että ”Pamelan” ensimmäisessä kertsissä lausun nimen suomalaisittain, mutta myöhemmin enemmän englannin tapaan. Tuleepahan jokaiselle jotain!
P: En tiedä, miksi meidän pitäisi kuulostaa englantilaiselta tai amerikkalaiselta, me ollaan kuitenkin suomalaisia. Toisaalta itse olen irlantilaisen kansanmusiikin ystävä, mikä kuuluu helposti lausumisessa. Treeneissä muut toivoivat sen takia taustalauluuni ”enemmän Amerikkaa”.
S: Jos lauletaan stemmoja, on tärkeää että kaikki laulavat samalla tavalla.
VK: Mikä on tavoitteenne Suomen karsinnassa?
S: Ensimmäinen tavoite on, että päästään sinne Tampereelle – ajoissa! (Nauraa.) Kyllä se itse viisuosallistuminen on tärkeintä, mennään pitämään hauskaa. Olisihan se kiva tietysti menestyäkin. Lähdetään siitä, että Suomen finaaliin ainakin päästäisiin.
VK: Lopuksi: mitä terveisiä lähettäisitte Viisukuppilan lukijoille?
P: Lämpimiä terveisiä sinne keskipäivään!
S: Toivottavasti tykkäätte meiningistä, lupaamme olla erittäin värikäs viisuvieras.
Stala & So. nähdään 3. alkukarsinnassa perjantaina 28. tammikuuta 2011.
