Eesti Laul huipentui toistamiseen Uku Suvisteen voittoon

Eteläinen naapurimme Viro valitsi Uku Suvisteen ja “Lucky one” kappaleen tulevaksi viisuedustajakseen hetki sitten päättyneessä Eesti Laul -finaalissa. Alun perin 38-vuotiaan Ukun oli tarkoitus edustaa Viroa jo viime vuoden Euroviisuissa, mutta koronapandemia pilasi myös tämän suunnitelman. Viron yleisradio ERR ei  tarjonnut Ukulle automaattisesti uutta edustuspaikkaa tämän vuoden viisuihin, mutta tarjosi hänelle suoraan semifinaalipaikan tämän vuoden karsintaan.

Erityisesti yleisön mieleen ollut “Lucky one” selvitti tiensä tänä iltana superfinaaliin, jossa se kohtasi Sissi “Daven tytär” Bentonin kappaleen “Time” sekä Viroa vuonna 2016 edustaneen Jüri Pootsmannin kappaleen “Magus melanhoolia”. Yleisö ei pettänyt Ukua superfinaalissakaan ja näin ollen Võrun kaupungista lähtöisin oleva Uku pääsee vihdoin edustamaan kotimaatansa Euroviisuihin. Uku on kirjoittanut “Lucky one” kappaleensa yhdessä amerikkalaisen Sharon Vaughnin kanssa. Kaksikko teki yhteistyötä myös viime vuonna “What Love Is” kappaleen tiimoilta.

Katso kappaleen semifinaaliesitys Youtubesta

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuva: ERR / KAIRIT LEIBOLD