Irlannin Lesley Roy uuteen yritykseen kappaleella ”Maps”

34-vuotiaan Lesley Royn oli tarkoitus edustaa kotimaatansa Irlantia jo viime vuonna Euroviisuissa kappaleella ”Story of my life”. Kansainvälistäkin mainetta lauluntekijänä saavuttanut Lesley tuskin kuitenkaan arvasi laulua kirjoittaessaan, mihin suuntaan koronaviruspandemia vie hänen elämänsä tai euroviisujen kohtalon.

Tänä vuonna Irlannin yleisradioyhtiö RTÉ tarjosi Lesleylle uuden mahdollisuuden, johon hän tarttui tänään julkaistulla ”Maps”-kappaleella. Lesley on kirjoittanut kappaleensa yhdessä ruotsalaisvahvistusten Lukas Hällgrenin ja Emilie Erikssonin kanssa. Eurovision.tv -sivulla Lesley kertoo, että kappale on tehty varta vasten viisuja silmällä pitäen ja kuvailee sitä sanoilla  sydämellinen ja mieltä kohottava. Lesley tavoittelee finaalipaikkaa Irlannille ensimmäisessä semifinaalissa 18. toukokuuta.

Katso kappaleen video

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuva: RTÉ