Lasten viisut joulukuussa Jerevanissa

Tämänvuotiset lasten euroviisut ”Junior Eurovision Song Contest” kisataan joulukuun kolmas päivä Armenian pääkaupungissa Jerevanissa. Kisat isännöivä Armenian yleisradio AMPTV julkaisi perjantaina kisojen logon  (kuvassa) sekä kisojen niin sanotun virallisen sloganin, joka kuuluu tänä vuonna ”Reach for the top!”.

Mukana tämän vuoden kisassa on kaksitoista maata, joista San Marino osallistuu kisaan nyt ensimmäistä kertaa. Muutama osallistujamaa on ehtinyt jo valitsemaan kilpailukappaleensa Jerevaniin, mutta suurimmalla osalla valintaprosessi on vielä kesken.

Suomi ei ole vielä kertaakaan osallistunut vuodesta 2003 lähtien järjestettyihin lasten viisuihin eikä Suomea nähdä kisassa mukana tänäkään vuonna. Viime vuonna kilpailun voitti Vladimir Arzumanyan kappaleella ”Mama”.  Lisää aiheesta löytyy lasten euroviisujen virallisilta kotisivuilta.

Keskustele aiheesta foorumillamme.

Kuva: junioreurovision.tv