Muistathan: Eurovision laulukilpailu 1974

Ehkä ikimuistoisimman viisuvoittajan tuottanut Eurovision laulukilpailu, vuoden 1974 kisa,  käytiin taas kerran Isossa-Britanniassa. Edellisvuoden voittaja, ja edelliset viisut järjestänyt Luxemburg vetäytyi järjestelyvastuusta resurssipulan vuoksi, ja britit tulivat apuun.

Kisakaupungiksi valittiin merellisenä lomakohteena tunnettu Brighton, ja juontajaksi jo kolmet kisat aiemmin emännöinyt Katie Boyle. Vaikka alun perin italialainen Boyle (syntyjään Caterina Irene Elena Maria Imperiali Di Francavilla ) muistetaankin nimeomaan legendaarisena viisujuontajana, on hänen uraansa mahtunut muutakin. Italialaisen markiisin ja hänen brittiläisen vaimonsa tytär menestyi 50-luvulla mallina ja poseerasi muun muassa Voguen kannessa. Hän näytteli myös lukuisissa elokuvissa ennen kuin siirtyi TV-juontajan uralle 60-luvulla. Viisujen lisäksi Boyle juonsi esimerkiksi TV-visoja.

Vuoden 1974 kisoista muuten kerrotaan, että Boyle juonsi ne ilman alusvaatteita. Alusvaatteet erottuivat liian selvästi hänen tyköistuvan satiinimekkonsa alta, joten ne jätettiin pukuhuoneeseen vain hieman ennen kisan alkua. Vuoden -74 juonto jäi Boylen viimeiseksi, mutta tämän jälkeenkin hän on ollut arvostettu vieras laulukilpailuissa ja niihin liittyvissä tapahtumissa.

Tällä vuosikymmenellä kisassa menestynyt Kreikka teki vuonna 1974 debyyttinsä Eurovision laulukilpailussa vanhaan viisusuurvallan Ranskan pitäessä taukoa. Ranska oli jo valinnut itselleen kilpailukappaleen. Danin oli määrä laulaa ”La vie à vingt-cinq ans” -niminen laulu, mutta edustus peruttiin viime metreillä. Ranskan presidentti Georges Pompidou kuoli kisaviikolla, ja hänen hautajaisensa pidettiin kilpailupäivänä. Suurmiehen muistoa päätettiin kunnioittaa jättäytymällä pois kepeästä viihdekisasta. Vaikkei kisakappaletta kuultukaan, pääsivät katselijat kuitenkin näkemään Ranskan laulajan: kamerat suuntasivat yleisön joukossa istuneeseen Daniin Irlannin ja Saksan kappaleiden välissä, kohdassa jossa olisi ollut Ranskan vuoro esittää laulunsa. Myös Malta loisti poissaolollaan. Saarivaltio oli valinnut Enzo Guzmanin edustajakseen kappaleella ”Paċi Fid Dinja”, mutta päätyikin jättämään kisan väliin. Maltan ja Ranskan lisäksi myös Tanska ja Itävalta pitivät välivuoden, joten kisassa kuultiin yhteensä seitsemäntoista maan edustuskappale.

Iso-Britannia kokeili kisassa samaa temppua kuin edellisenäkin vuotena, eli lähetti kansainvälisesti tunnetun laulajatähden kilpailemaan muiden maiden tuntemattomia nimiä vastaan. Tällä kertaa maata edusti brittiläissyntyinen, mutta Australiassa uransa luonut poptähti Olivia Newton-John, joka sijoittui lopulta neljänneksi kappaleellaan Long live love. Olivia itse inhosi kappalettaan, ja piti sitä maansa karsintojen huonoimpana lauluna. Long live love kuitenkin voitti postitse käydyn yleisöäänestyksen, ja päätyi Brightonin kilpailulavalle.

Edellisten vuosien poliittiset skandaalit jatkuivat myös Brightonin kisoissa. Italian yleisradioyhtiö RAI kieltäytyi lähettämästä koko kisoja, koska maan edustuskappaleen katsottiin viittaavan maassa käynnissä olleeseen poliittiseen kampanjaan. Kuukausi kisojen jälkeen Italiassa oli määrä äänestää avioeron laillisuudesta, ja RAIn sensorit pelkäsivät että vuonna 1964 viisut voittaneen Cigliola Cinquettin ”Si” (kyllä) -kappale voitaisiin käsittää alitajuisena viestinä äänestää vaaleissa avioeron kieltävää vaihtoehtoa kyllä. Joten vaikka Italia sijoittuikin kisassa hienosti kakkoseksi, ei Cinquettin esitystä kuultu tai nähty maan kanavilla yli kuukauteen. Äänestys käytiin kuukausi kisojen jälkeen, ja vaihtoehto ”ei” voitti sen selvästi. Italialaiset halusivat nimittäin pitää kiinni oikeudestaan erota, joten siitä ei tehty laitonta.

Portugalin edustuskappale oli herättänyt kohua jo vuonna 1973. Kohu vain kuumeni seuraavana vuonna, kun kisaan lähetettiin ”E depois do adeus” (Hyvästien jälkeen) -niminen laulu, jonka esitti Paolo Carvalho. Kappale oli balladi, jossa Carvalho lauloi rakkaussuhteen päättymisestä. Laulussa verrattiin menetettyä rakastettua maasta poimittuun kukkaan, ja viitattiin suhteen lyhyeen kestoon. Rakkautta kappaleessa kuvattiin peliksi, jossa voitettiin ja hävittiin. Portugalin balladi ei vedonnut tuomaristoon, sillä se keräsi vain kolme pistettä ja sijoittui jaetulle viimeiselle sijalle yhdessä Sveitsin, Norjan ja Saksan kanssa. Siitä huolimatta kappale on  jäänyt historiaan toisena kahdesta laulusta jotka laukaisivat Portugalin niin kutsutun neilikkavallankumouksen. Toinen näistä lauluista oli muuten Zeca Alfonson folk-kappale ”Grândola Vila Morena”. Laulut toimivat vallankumouksellisten salaisina viesteinä. Kun de Carvalhon kappale kaikui Brightonista radioaalloille, oli se kapinallisille merkkinä ryhtyä toimeen ja aloittaa kumous. Ja kun Zeca Alfonson kielletty kappale soitettiin radiossa huhtikuun 25 päivänä, tiesivät kapinalliset että he olivat saaneet haltuunsa tärkeimmät strategiset kohteet – vallakumous oli siis totta. Euroviisuhistorioitsijat eivät kiistä Portugalin kappaleen merkitystä: asiasta ovat kirjoittaneet niin John Kennedy O’Connor, Des Mangan kuin suomalainen Asko Murtomäkikin. Kennedy O’Connor kuvailee laulua ainoaksi euroviisuksi, joka on käynnistänyt vallankumouksen, kun taas Mangan vinoilee ettei Portugalin muista edustuskappaleista olisi samaan.

Brightonin kisa muistetaan myös väliaikanumerostaan: yleisölle näytettiin filmi jossa seikkailivat Elisabeth Beresfordin suosittujen lastenkirjojen sankarit, Vompelit. Vompelit olivat aikaansa edellä sillä niistä kertovissa tarinoissa oli poikkeuksellisen vihreä sanomat: eliöt elivät puistoissa ja keräsivät jätteitä joita he hyödynsivät erilaisilla kekseliäillä tavoilla. Kirjojen ja niistä tehdyn televisiosarjan suosio oli valtaisa. Ne muun muassa innostivat brittilapset perustamaan  jo 70-luvulla ”vompelipartioita”, jotka keräsivät roskia.

Vuonna 1974 hylättiin muutamana edellisenä vuotena käytössä ollut kahden tuomarin järjestelmä ja kokeiltiin uutta äänestystapaa. Kunkin maan tuomaristoon kuului kymmenen henkeä, ja heistä kukin sai antaa yhden pisteen suosikkikappaleelleen. Eli kullakin maalla oli käytössään yhteensä kymmenen ääntä, jotka sitten sai jakaa kilpailijoiden kesken vapaasti. Kisan ylivoimaiseksi voittajaksi nousi 24 ääntä keräännyt Ruotsi, jota edusti ABBAn englanniksi esittämä, glamrockista vaikutteita saanut popkappale ”Waterloo”.

ABBA oli yrittänyt päästä maansa edustajaksi jo vuotta aiemmin, ja osallistunut Ruotsin karsintoihin kappaleellaan ”Ring Ring”. Vielä tuolloin ei tärpännyt, mutta vuotta myöhemmin nelihenkinen yhtye sitten nappasi Ruotsille maan ensimmäisen euroviisuvoiton. Toinen kerta sanoi toden myös Irlannin Tina Reynoldsille. Vuonna 1973 hänet oli lennätetty kisapaikalle siltä varalta ettei maan edustaja Maxi olisikaan suostunut esiintymään. Näin ei käynyt, joten Reynolds teki hukkareissun. Vuotta myöhemmin tuli kuitenkin hänen tilaisuutensa ja seitsemäs sija.

Viisuvoitto vauhditti ruotsalaisnelikon tietä kansainväliseen tähteyteen: Waterloo nousi listoille eri puolilla maailmaa. Se saavutti ABBAn ensimmäinen ykkössijan brittien listoilla, ja kipusi myös Yhdysvalloissa Billboard-listan kärkiviisikkoon. ABBAsta tulikin kaikkien aikojen menestynein euroviisuvoittaja: yhtye on myynyt yli 370 miljoonaa levyä, ja sen kappaleet soivat maailman radioissa tiuhaan tahtiin vielä tänäkin päivänä.

Jo toista vuotta peräkkäin Suomen kappale kilpaili kisan vaikealla avauspaikalla. Nuori Carita Holmström esitti kappaleensa englanniksi, ”Älä mene pois” muuttui ”Keep me Warmiksi”. Vähäeleinen mutta varma esitys ei kuitenkaan juuri tuomaristoa lämmittänyt, sillä se keräsi vain neljä pistettä ja sijoittui toiseksi viimeiseksi.