Anouk aiheuttaa Alankomaissa viisukuohuntaa

Kesä on edennyt vasta puoliväliin, kun eri maiden televisioyhtiöt ovat jo aloittaneet ensi vuoden viisukarsintavalmistelut. Näin oli tehty myös Alankomaissa, mutta nyt suunnitelmia joudutaan muuttamaan.

Tällä viikolla kävi ilmi, että Anouk – yksi Alankomaiden kansainvälisesti tunnetuimmista artisteista – oli tarjoutunut edustamaan kotimaataan euroviisuissa Malmössa. TROS-televisiokanava ei ollut tarjousta hyväksynyt, koska se haluaa järjestää hyvät katsojaluvut keräävät viisukarsinnat. Alun perin viisukarsintojen tuottajaksi julkistettiin viimevuotiseen tapaan mm. Big Brother -formaatin luojana tunnetuksi tullut John de Mol. Nyt hän ja hänen tuotantoyhtiönsä ovat kuitenkin irtisanoutuneet kyseisestä tehtävästä vastalauseena TROS-kanavan päätökselle pitää suuria katsojalukuja tärkeämpänä kuin menestymistä kansainvälisellä viisuareenalla.

Alustavien suunnitelmien mukaan TROS- ja AVRO-kanavien yhteistyönä järjestettäviä karsintoja oli tarkoitus laajentaa useamman lähetyksen mittaisiksi, mutta nähtäväksi jää, kuinka tuotantoyhtiön vaihdos vaikuttaa suunnitelmiin, vai vaikuttaako ollenkaan.

Hollanninkielinen nu.nl-sivusto