Cezar voittoon Romaniassa

Komeaääninen Cezar valittiin myöhään lauantai-iltana Romanian tulevaksi euroviisuedustajaksi jännittävän tasaisessa karsintakilpailussa. ”It’s my life” kappaleellaan eniten yleisöääniä kerännyt Cezar jäi tuomariäänissä kolmanneksi, mutta se riitti kilpailun voittoon sillä tuomariston suosikiksi noussut Electric Fence oli vasta neljäs yleisöäänissä ja jäi ainoastaan yhden pisteen tappiolla kisassa toiseksi. Kolmanneksi kisassa sijoittui maata vuonna 2005 edustanut Luminita Anghel, joka hävisi voittajalle kaksi pistettä.

Vuonna 1980 syntynyt Florin Cezar Ouatu on aikaisemmin niittänyt mainetta klassisen musiikin puolella. Euroviisut ja sen myötä populaarimusiikki onkin herralle uusi aluevaltaus. Malmössä Romania kisaa Suomen tavoin toisessa semifinaalissa 16. toukokuuta.

Katso esitys Youtubessa

Keskustele aiheesta foorumillamme