Esittelyssä Ranska: Alma – Requiem

Alma_2__copy__Warner_MusicRanska lähtee tavoittelemaan viisumenestystä tänä keväänä 28-vuotiaan Alman (oik. Alexandra Maquet) johdolla. Asia paljastettiin helmikuun alussa, kun viisuvalinnasta vastuussa oleva France 2 -kanava kertoi valinneensa Lyonin kaupungista kotoisin olevan Alman maan viisuedustajaksi. Tulevaa viisuedustajaa on kuvailtu tämän vuoden lupaavimpana tulokkaana Ranskan musiikkimarkkinoilla.

Alman kilpailukappale kantaa nimeä “Requiem” (suom. Sielunmessu) ja ja sen on säveltänyt Nazim Khaled. Herran nimi saattaa kuulostaa monen viisufanin korvaan tutulta, sillä Khaledin aikaisempiin tuotoksiin kuuluu muun muassa maan viime vuoden edustussävel, Amirin esittämä “J’ai cherché”. Muitakin kytköksiä Amiriin löytyy. Joissakin haastatteluissa Alman on kertonut pitävänsä Amiria musiikillisena mentorinaan.

Alun perin ”Requiem” oli kokonaan ranskankielinen, mutta euroviisuja silmällä pitäen tämän modernin popkappaleen sanoitusta päätettiin muokata osittain englanninkieliseksi. Samalla kappale sovitettiin uusiksi.
– Pidän kontrastista, joka on kappaleen nimen ja sen positiivisen sanoman välissä. Uskon todella, että rakkauden avulla vaikeistakin tilanteista voi pääsät yli. Päätimme lisätä englanninkielisen osuuden kappaleeseen, jotta sanoma tavoittaa suuremma yleisön, Alma kertoo eurovision.tv -sivulla.

Englannin lisääminen tuskin tuotti Almalle ongelmia, sillä teini-ikäisenä hän asui perheensä kanssa jonkin aikaa Miamissa, jossa hän opiskeli paikallisessa high schoolissa. Ranskan ja englannin lisäksi Alman tiedetään puhuvan myös italiaa ja portugalia.

Vaikka Ranska onkin viidellä viisuvoitolla yksi Euroviisujen menestyneimpiä maita, on maan edellisestä viisuvoitosta kulunut tänä keväänä jo 40 vuotta. Toukokuussa näemme palauttaako Alma Ranskan voittojen tielle.

Keskustele aiheesta foorumillamme

Kuuntele kappaleen ranskankielinen versio

Katso kappaleen virallinen viisuversio

Kuva:  Stylisme Longchamp