Islannissa suunnitelmiin muutoksia

Aiemmin islantilainen televisiokanava RÚV julkaisi tiedon, jonka mukaan Islannissa järjestettäisiin tällä kertaa vain finaali. Nyt suunnitelmat ovat kuitenkin muuttuneet, ja yleisö saa nauttia peräti kolmesta semifinaalista ennen varsinaista finaalia. Jokaisessa semifinaalissa kuullaan viisi laulua, eli yhteensä televisioituihin lähetyksiin on valittu 15 sävelmää. Jokaisesta semifinaalista finaaliin pääsee kaksi eniten puhelinääniä saanutta laulua, joten finaalissa viisuedustuspaikasta kisaa kuusi laulua (ellei televisioyhtiö päätä antaa mahdollisuuksia ylimääräisille lauluille). Semifinaalit järjestetään tammikuun kolmena viimeisenä lauantaina (14.,  21. ja 28.1.). Ennen finaalia vedetään viikko henkeä, eli finaali on vasta 11. päivänä helmikuuta.

Keskustele aiheesta foorumillamme.