Esittelyssä Kreikka: Loukas Yorkas feat. Stereo Mike – Watch my dance

Ensimmäisen semifinaaliin päättää tänä vuonna viimeisenä esiintymisvuorossa oleva Kreikka, joka tavoittelee menestystä  uutta ja vanhaa yhdistämällä. Kaksikon Loukas Yorkas & Stereo Mike kilpailukappale ”Watch my dance” sisältää niin periteisiä kreikkalaisia säveliä kreikaksi laulettuna kuin modernimpaa englanninkielistä hip hopia.

Loukas Yorkas syntyi lokakuussa 1986 Larnakan kaupungissa Kyproksella, jossa myös vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Koulun jälkeen biologian opinnot vei nuoren miehen tien  mantereen puolelle Kreikkaan. Opinnoista huolimatta ura musiikin parissa oli Loukaksen haaveissa ja mahdollisuus tämän unelman toteuttamiseen löytyikin television kautta. Loukas osallistui Kreikan ensimmäisen X-factor -show’n kaudella 2008-2009 ja voittikin tämän Sakis Rouvaksen juontaman kykykilpailun. Nuoren miehen esikoislevy ”Mazi” ilmestyi vielä vuonna 2009.

Stereo Mike on hakenut oppinsa Lontoosta

Mihalis Exarhos eli Stereo Mike syntyi Pireuksen satamakaupungissa Ateenan kupeessa vuonna 1978. Nuorena 18-vuotiaana miehen alkuna  Mike lähti Isoon-Britanniaan opiskelemaan sekä musiikin tuotantoa että musiikkiteknologiaa. Opintojen myötä Mike pääsi myös työskentelemän useiden brittiläisten hip hop -artisien kanssa kuten esimerkiksi Klashnekoff, Skinnyman, Iceberg Slim ja JMC.

”Watch my dance” voitti maaliskuun 2. päivänä kisatun Kreikan finaaliin kuuden kilpailukappaleen  joukosta. Voittaja valittiin ammattilasraadin ja yleisöäänten yhteistuloksella (50% / 50%) ja ainoastaan kilpailun voittaja julistettiin. Kilpailukappaleen on säveltänyt Giannis Christodoulopoulos ja sanoittanut Eleana Vrahali. Kaksikko on tehnyt aikaisemminkin kappaleita yhdessä, ei tosin euroviisuissa, ja esimerkiksi Helena Paprizoun vuoden 2007 hitti ”Mazi sou” on heidän kädenjälkeään. Giannis Christodoulopoulos on kokeillut itsekin uraa laulajana ja on julkaissut yhden albumin ”Hilia hronia meta” vuonna 2008.

Loukas Yorkas on monen viisuartistin tavoin noussut maineeseen televisioidun kykykilpailun kautta.

Vuonna 1974 euroviisuissa debytoinut Kreikka on menestynyt viisuissa hyvin tämän vuosituhannen puolella. Kreikka on nähty joka vuosi finaalissa ja vuoden 2005 voiton lisäksi maa on saavuttanut kolme pronssisijaa (2001, 2004 ja 2008). Vajaan kuukauden päästä näemme jatkavatko Loukas Yorkas ja Stereo Mike Kreikan menestysputkea.

Katso karsintaesitys Youtubesta

Kappaleen sanat Diggiloo-sivustolla

Keskustele aiheesta foorumilla

Kuvat: ERT