Muistathan: Suomen karsinnat 1971

Välivuoden jälkeen Suomen Yleisradio lähti jälleen täysin palkein mukaan euroviisuleikkiin, ikään kuin mitään protesteja ei vuotta aiemmin olisi tapahtunutkaan. Järjestyksessään jo kymmenes Suomen karsinta järjestettiin kutsukilpailuna ja kirjeet lähtivätkin hyvissä ajoin matkaan yhdeksälle nimekkäälle suomalaiselle kevyen musiikin säveltäjälle.

Uusi vuosikymmen oli kuitenkin tuonut mukanaan myös runsaasti kritiikkiä koko Eurovision laulukilpailua kohtaan ja eräänlaisena protestina myös yksi kutsutuista säveltäjistä, Toivo Kärki, kieltäytyi kunniasta osallistua Suomen karsintaan.  Niinpä helmikuisessa Pasilan tv-studiolta lähetetyssä ”Kohti Dublinia” -tv-ohjelmassa kuultiin kahdeksan ehdokasta Suomen seuraavaksi euroviisusävelmäksi. Vaikka mukana oli myös nimekkäitä artisteja, ei vuoden 1971 karsinnat jättäneet historian kirjoihin montaakaan ikivihreää kappaletta.

SUOMEN KARSINTA 1971
Ajankohta: Lauantai 13.2.1971
Kilpailupaikka: Yle tv-studio 2, Pasila, Helsinki
Juontajat: Eveliina Pokela, Reijo Salminen
Kapellimestari: Ossi Runne
Kilpailumenetelmä: Kutsukilpailu
Arvostelu: 30-jäseninen tuomaristo
Kilpailukappaleita: 8

Jukka Kuoppamäki oli kaksi vuotta aikaisemmin lähettänyt avoimeen sävellyskilpailuun 20 sävelmää, mutta yhtäkään niistä ei kelpuutettu Suomen loppukilpailuun. Parin vuoden aikana Kuoppis ehti kuitenkin niittää mainetta lukuisien hittien säveltäjänä, joten kutsu viisukilpaan oli ansaittu. Vastaansa hän sai viisukonkareita, kuten Rauno Lehtisen sekä kahden edustussävelmän Lasse Mårtensonin, mutta myös uusia säveltäjäkykyjä.

Kappaleiden taso jäi yleisesti ottaen melko vaatimattomaksi ja lopputuloksissa käytiinkin tiukka kaksintaistelu kahden joukosta selkeästi erottuvan teoksen välillä. Mikään muu kappale ei ole jäänyt elämään ja ani harvat niistä on edes levytetty. Mårtenson myönsi itsekin, että hänen tämänkertainen tekeleensä ”Pilvilaulu” oli jo syntyessään vanhanaikainen.

Aikakaudelle ominaista poliittista väriä kisaan toi taistolaislauluistaan tuttu Eero Ojanen. Euroviisuehdokkaansa ”Talvilintu” esittäjäksi hän sai viime hetkessä pestattua nuoren Arja Saijonmaan. Saijonmaa sai kilpailukappaleen harjoiteltavakseen vasta edellisenä iltana, mutta silti hän suoriutui tehtävästään tyylikkäästi – tosin laulun sanat hän joutui lunttaamaan nenäliinastaan. Kappale oli kuitenkin tuomariston maallikkojäsenille liian taiteellinen ja esitys jäi koko karsinnan jumboksi.

Samoin myös Markku Aron taustatytöt saivat kuulla viisupestistään vasta edellisenä iltana. Koiviston siskokset Anneli ja Anja harjoittelivat kappaleen sanat automatkalla Pasilaan ja ennen suoraa tv-lähetystä Markulla ja Koivistolaisilla oli aikaa harjoitella ”Tie uuteen päivään” vain yhden kerran. Se ei kuitenkaan estänyt tarttuvan, vaikkakin sanomaltaan vakavan, kappaleen voittokulkua.

Kapuloita rattaisiin laittoi vain Jukka Kuoppamäki, joka esitti oman sävelmänsä ”Uinu poikani vain”. Kuoppamäki oli räätälöinyt mahtipontisen ja kantaaottavan kappaleensa nimenomaan kansainvälisen kisan isäntämaan Irlannin tilannetta silmällä pitäen. Hänestä sodan runtelemaan maahan ei tullut lähettää pirteää ja iloista rallia. Kuoppamäki on muistelmissaan harmitellut, että tuomariston ammattilaisjäsenistä George De Godzinsky jätti hänet pisteittä, vaikka muilta sateli pisteitä runsaskätisesti. Hän on epäillyt vanhemman polven muusikon vieroksuneen rohkeaa esiintymisasuaan ja suuria korujaan. Kuoppamäellä oli jo tuolloin orastava kansainvälinen ura ja esiintymiskokemusta muilta kansainvälisiltä musiikkifestivaaleilta, niinpä hän levytti kilpailukappaleensa myös englanniksi nimellä ”Sleep little son of mine”.

Suomen edustajan valitsi 30-henkinen raati, jonka jäsenistä 24 oli tavallisia musiikinkuuntelijoita. Maakuntaradiot olivat valinneet raatilaiset Suomen jokaisesta kahdestatoista läänistä, kaksi jäsentä kustakin. Toisen raatilaisen tuli olla alle 25-vuotias ja toisen yli 25-vuotias. Alaikäraja oli 18 vuotta ja yläikäraja 60 vuotta, ja ikäeroa kunkin läänin edustajilla tuli olla vähintään 10 vuotta. Loput kuusi tuomaria olivat musiikin ammattilaisia. Pisteitä he antoivat kullekin sävelmälle yhdestä viiteen ja päätös tehtiin yhdellä äänestyskierroksella – kerrasta poikki.

Markku Aro ja Koivistolaiset sekä Rauno Lehtisen säveltämä ja sanoittama ”Tie uuteen päivään” selvisi voittajaksi 11 pisteen kaulalla Jukka Kuoppamäkeen nähden. Selkeästi lopputuloksiin pettynyt Kuoppamäki ehti pisteidenjaon aikana jo hetkittäin luulla vieneensä voiton kisassa, mutta hän kuulikin pisteensä väärin ja ymmärsi asioiden todellisen laidan vasta kun pisteet ripustettiin tulostaululle. Koivistolaisten osuutta voittoesityksessä arvosteltiin, mutta se olikin erittäin vähäisen harjoituksen lopputulosta. Ennen Dublinia tytöt laitettiin ankaraan lisätreeniin ja kansainvälisessä kisassa tyttöjen jalat nousivatkin jo kohahduttaviin korkeuksiin. ”Tie uuteen päivään” on eräänlainen unohdettu klassikko suomalaisessa viisuhistoriassa ja harva maallikko edes muistaa sen mukiinmenevää sijoitusta loppukilpailussa.

Lopputulokset:
1. Markku Aro & Koivistolaiset: Tie Uuteen Päivään (123 p.)
2. Jukka Kuoppamäki: Uinu Poikani Vain (111 p.)
3. Cumulus: Rajan takaa (99 p.)
4. Liisa Tuutti: Uusi Viikko (79 p.)
5. Pepe Willberg: 1:1 000 000 (Yksi Miljoonaan) (73 p.)
6.= Aarno Raninen & Carola: Ei Koskaan (70 p.)
6.= Lasse Mårtenson: Pilvilaulu (70 p.)
8. Arja Saijonmaa: Talvilintu (68 p.)

Suomen ensimmäisessä esikatselufilmissä leikittiin lumessa.

Keskustele aiheesta