Kaikki kirjoitukset kategoriasta ”Haastattelut”:

Kuva: M. Laine

Tanskan yleisradio DR julkaisi tänään kymmenen artistia, jotka kisaavat loppukuusta Tanskan viisuvoitosta ja Bakun edustusmatkasta. Näiden artistien joukosta löytyi iloksemme myös sinivalkoista väriä kun suomalainen Emilia (oik. Jonnaemilia Kärkkäinen) osallistuu karsintaan yhdessä Philip Hallounin kanssa kappaleella “Baby, love me”. Viisukuppila tavoitti Emilian sateisesta Kööpenhaminasta ja kyseli häneltä esimerkiksi siitä, miten tie on vienyt Tanskan viisukarsintoihin.  

Sinut tunnetaan Suomessa ainakin Kaksio-yhtyeestä ja Pasila-sarjassa vierailusta. Mitä muuta olet aikaisemmin puuhaillut täällä Suomessa?
- Olen songwriter eli biisinkirjoittaja ja olen pääasiassa säveltänyt ja sanoittanut biisejä eri artisteille kuten esimerkiksi Antti Tuisku, Darude, Sunrise Avenue, Kristiina Brask ja Laura Voutilainen. Olen Kaksio-bändin jälkeen myös julkaissut englanninkielisen “Who’s Afraid Of Love” -sooloalbumin taiteilijanimellä Jo Angel ja keikkaillut sen tiimoilta. Koko elämäni pyörii vahvasti musiikin ympärillä, ja välillä on ollut ilo laulaa taustoja eri artistien albumeille ja keikoilla sekä Suomen Euroviisukarsinnoissa.  

Lue lisää »

Ville Eetvartti pyrkii Suomen viisuedustajaksi Jyri Sariolan säveltämällä ja Tero Myllyvirran ja Joni Pekkarisen sanoittamalla kappaleella “Lasikaupunki”. Suuri yleisö saattaa muistaa Villen parhaiten nelosen Kuorosota-ohjelmasta, johon hän osallistui vuosi sitten veljensä Pete Parkkosen kuorossa. Palomiehen koulutuksen saanut Ville on tehnyt kuitenkin musiikkia jo pidempään. Viisukuppila kyseli Villeltä tunnelmia UMK-osallistumisesta, Lasikauounki-kappaleesta, lapsuuden viisumuistoista ja vähän myös elämästä.

Viisukuppila: Kerrotko aluksi pähkinänkuoressa itsestäsi?
Ville: Olen Ville, 28-vuotias ja kotoisin Elämäjärveltä. Olen 177 senttimetriä pitkä ja painan 73 kiloa. Silmäni ovat taivaansiniset. Teininä toivoin, että laulajana kutsumanimekseni tulisi ”Young blue eyes”.
 
Nyt asun Helsingissä, jonne muutin vuosituhannen alussa. En ole varsinaisesti jouluihmisiä. Rakastan perhettäni (Rita 6, Kingston 1,5 ja Hintu 27). Arvostan kaikkia ihmisiä, jotka uskaltavat kohdata elämän ongelmat. Vaalin rehellisyyttä. Harrastan oleskelua perheen kanssa sekä mietiskelyä. Työkseni teen lauluja ja koulutukseltani olen palomies.

Lue lisää »

ARTo on yksi artisteista, jotka ovat nousseet tunnettuuteen Uuden Musiikin Kilpailun kautta. Kilpailukappale Roudassa on kirvoittanut vilkasta keskustelua Viisukuppilan foorumilla. Pussista karanneet nallekarkit ja tarttuva melodia ovat siivittäneet kappaleen Viisukuppilan suosikkiäänestysten kärkeen ja Satumaan fanibarometrin kymmenen parhaan joukkoon. Artistinimen takaa löytyy 29-vuotias lauluntekijä Arto Sirkiä Vantaalta. Viisukuppila kyseli Arto Sirkiältä ARTosta, euroviisumuistoista, UMK-tunnelmista ja kappaleen taustoista. Lue lisää »

Jessica Wolff on noussut yhdeksi ennakkosuosikiksi Uuden Musiikin Kilpailun alkuvaiheessa. Hän kolistelee kärkisijoja niin Yleisradion UMK-sivujen fanibarometrissä, kuin Viisukuppilan suosikkiäänestyksessäkin. Kappaleen takaa löytyy viisuihmisille tuttu säveltäjä Janne Hyöty, joka on 2000-luvulla noussut kaikkien aikojen tuotteliaimmaksi euroviisukarsintasäveltäjäksi legendaarisen Lasse Mårtensonin rinnalle. Jessican kilpailubiisi “Better” on Jannelta neljästoista kappale, joka kisaa Suomen euroviisukarsinnoissa. Viisukuppila jututti Jessicaa ja kyseli tunnelmia UMK:n tiimoilta.
Viisukuppila: Kerrotko aluksi pähkinänkuoressa artistista nimeltä Jessica Wolff?
Jessica Wolff: Olen 23-vuotias laulaja Helsingistä. Olen laulanut 12-vuotiaasta saakka ja käynyt läpi monta tyyliä klassisesta musiikista ballaadeihin ja musikaaleihin, kunnes tajusin että popahtava rock on eniten minua. Pari vuotta sitten jätin teatterikoulun kesken ja siitä asti musiikki on ollut pääasia elämässäni. Musiikin ohella teen stuntteja, harrastan Kung futa, näyttelen lyhyttoimintaelokuvissa ja aina kun ehdin, harrastan kitesurffailua ja moottoripyöräilyä.

DCX

Dancemusiikin lipunkantaja DCX on miettinyt kappaleen lähettämistä euroviisuihin useina vuosina ja Uuden musiikin kilpailun myötä ryhdyttiin viimein tuumasta toimeen. Viisukuppila jututti yhtyeen perustajajäsentä Joel Kalsia.

Viisukuppila: Kerrotko aluksi pähkinänkuoressa bändistä nimeltä DCX?

Joel Kalsi: DCX on alun perin perustettu 1997 keväällä yhdessä kaverini Ari Myllymäen kanssa eräänlaiseksi kokonaisuudeksi, jonka alaisena julkaista musiikillisia tuotoksiamme. Vuosien varrella on puhuttu bändin lisäksi projektista, kokoonpanosta ja hittitehtaasta, mutta kyseessä on pikemminkin useamman tekijän ‘konglomeraatti’. Nykyinen lavakokoonpano muodostui 2009, ja siihen kuuluu minun ja keyboardisti Olli Lintuniemen lisäksi lead-vokalisti Bettina Hammarsten.

Lue lisää »

Idolsistakin tuttu Fatima Koroma osallistuu Uuden Musiikin Kilpailuun englanninkielisellä kappaleella “Different Coloured Socks”. Viisukuppila kyseli Fatiman ajatuksia itse kilpailusta ja tietenkin myös hänen kilpailukappaleestaan.

Viisukuppila: Hei Fatima, kerrotko aluksi lyhyeksi kuka olet?
Fatima: Nimeni on Fatima Koroma ja olen 25-vuotias sairaanhoitaja Vantaalta.

Viisukuppila: Mikä sai sinut osallistumaan Uuden Musiikin Kilpailuun?
Fatima: Mietimme yhdessä kappaleen tekijän Joni Maskon kanssa josko osallistuttaisiin ja sanoin siihen “Mikä ettei”. Ei tässä mitään menetettävää kuitenkaan ole. Ja ainahan se on kiva haastaa itseään uusilla jutuilla .

Viisukuppila: Miten kuvailisit kilpailukappalettasi “Different Coloured Socks”?
Fatima: Se on kepeä ajankohtaiseen asiaan kantaaottava kipale. Kappalehan perustuu tosi tapahtumaan, jossa kaksi tyttöä, tumma- ja vaaleaihoinen, huomauttivat päiväkodissa hoitajalleen, että onneksi heillä on eriväriset sukat, sillä muuten heitä ei erottaisi toisistaan. Eli näin hienovaraisesti kappale kertoo suvaitsevaisuudesta ja siitä, miten lapset näkevät sen, mistä aikuisena joutuu taistelemaan. Kappale on ajankohtainen ja kyllä se on hieman “suuri” aihe näin kepeäksi lauluksi, siinä on kuitenkin paljon sanomaa.

Lue lisää »

Tampereella asusteleva Eveliina Määttä muisetaan viime talven karsinnoista. Nuori laulajatarlupaus muistelee lämmöllä viime talven viisukokemuksiaan ja haluaa samalla yhä kehittyä laulajana. Viisukuppila jututti Eveliina UMK:n tiimoilta.

Viisukuppila: Hei Eveliina, kerrotko aluksi itsestäsi pähkinänkuoressa?
Eveliina: Olen 21-vuotias TAMKissa kolmatta vuotta teatterimusiikkia ja musiikkidraamaa opiskeleva tyttö. Olen laulanut koko pienen ikäni ja toivon saavani ammatin musiikin parista. Soololaulajanuran haaveet elävät vahvasti minussa, mutta myös opinahjoni työt kiinnostavat. Minusta tulee siis teatterimuusikko sitten kun valmistun. Haluan koko ajan kehittää itseäni ja kokeilla uusia asioita. Jos en päädy laulajaksi, haluan jossain ammattipalapelinkokoajaksi, koska se on toinen juttu minkä osaan!

Viisukuppila: Kerrotko lyhyesti kilpailukappaleestasi ”Perfect”? Milloin ja miten kappale valmistui?
Eveliina: Kappale on saanut alkunsa monta vuotta sitten Ari Vainion kynästä. Se on äänitetty kun olen ollut 16-vuotias. Mietin niin pitkään, että kokeilisinko onneani uudestaan viisuihin vai en, ettei jäänyt aikaa enää päivittää kappaletta. Päivitetyn version laulaisin eri lailla, kiinnittäisin enemmän huomiota tekstin käsittelyyn ja tulkitsemiseen.

Lue lisää »

Vuonna 1983 Anja Niskanen oli ihan tavallinen koulutyttö, joka harrasti liikuntaa ja lauleskeli omaksi ilokseen. Rippikoululeirillä hänen ystävänsä kiinnittivät huomiota Anjan poikkeuksellisen heleään lauluääneen ja kertoivat tytön taidoista heidän musiikinopettajalleen. Opettaja huomasi oitis Anjan lahjakkuuden ja patisti hänet osallistumaan Lahden taidetapahtumaan. Monien konkareiden yllätykseksi 14-vuotias neitokainen pesi kaikki muut kilpailijat ja nappasi koko kilpailun voiton. Anjan lahjakkuus ei rajoittunut vain laulutaitoon, vaan lisäksi hän oli itse tehnyt kilpailukappaleensa “You’re the sunshine of my life” sovituksen.

Samaan aikaan myös paikalla pörräilleet levy-yhtiön edustajat iskivät silmänsä Anjaan ja alkoivat tuputtaa hänelle levytyssopimusta. Pitkällisen taivutustyön tuloksena sopimus solmittiin ja Anja levytti pari kappaletta. Toinen niistä lähetettiin Syksyn Säveleen ja kansa tykästyi saman tien pirteään tyttöön. Anja voitti tämänkin kilpailun Vesa Torpan kappaleella “Ollaan hiljaa vain”. Pian julkaistiin Anjan omaa nimeä kantava esikoisalbumi, joka myi kultaa. Seuraavana keväänä Anja nähtiin vuorostaan Kevään Sävel kilpailussa laululla “Sydämessä soi”, mutta tällä kertaa ei sentään voittoa tullut. Vuonna 1985 Anja nähtiin vielä Suosikin kiertueen tähtenä, mutta väsymys alkoi painaa nuorta naista. Anja halusi nauttia normaalista nuoruudesta ja päätti levymogulien harmiksi pistää pillit pussiin.

Lue lisää »

Hyörinä Düsseldorf Arenan ympärillä tiivistyy. Delegaatioiden bussit ja Euroviisu-logoin varustetut autot pyörivät Arenan ympärillä. Lisäksi tilava pressikeskus alkaa täyttyä toimittajista. Puitteet tämän vuoden Euroviisuille alkavat siis olemaan valmiina ja isäntäkaupunki on koristautumassa euroviisumeikkiinsä.

Vappupäivänä Arena ja sille rakennettu lava aukevat ensimmäisiin harjoituksiin, joita seurataan tiiviisti myös Viisukuppilassa alusta asti yhteistyössä escstats.comin kanssa. Myös Suomen delegaatio on saapunut isäntäkaupunkiin ja lentokentällä delegaatiota vastassa oli kisajärjestäjien delegaatiolle järjestämä delegaatioisäntä sekä vapaaehtoisia järjestelyihin osallistujia.

Lue lisää »

Suomen euroviisuedustaja Paradise Oskarilla on riittänyt vientiä helmikuisen karsintavoiton jälkeen. Haastatteluja, televisio-ja radioesiintymisiä, levyntekoa ja valmistautumista toukokuun kisamatkaan. Välillä mies ei ole ehtinyt kuin kääntymään kotona. 20-vuotias muusikko sanoo kuitenkin nauttivansa joka hetkestä. Kiireinen pyöritys on juuri sitä, mitä hän euroviisuihin osallistumiseltaan haki. Jalansijaa musiikkimarkkinoilta.

-Entuudestaan täysin tuntematon artisti voittaa euroviisukarsinnan, saa levytyssopimuksen ja pääsee julkaisemaan esikoisalbuminsa Saksassa suoraan kansainvälisille markkinoille. Onhan se aivan mahtavaa! Ilman euroviisuvoittoa en olisi ehkä saanut koskaan kokea tätä kaikkea, Paradise Oskar alias Axel Ehnström myöntää.

Esikoisalbumille tulevat kappaleet ovat kaikki Ehnströmin omasta sävellyskynästä lähtöisin. Levyn julkaisee Warner Music Finland.

- Vielä ei ole tarkkaa tietoa siitä, montako kappaletta levylle lopulta päätyy. Yhtään niin sanottua täytebiisiä siihen ei kuitenkaan tule, vaan haluan antaa itsestäni mahdollisimman hyvän, oman näköisen kuvan. Viisujen jälkeen on syntynyt pari uutta biisiäkin. Ne ovat mukana levyllä.
Lue lisää »

Valitse aihe
Tapahtumat
Trivago hotellihaku
Tutki tilastoja
Escstatsissa on joukko mielenkiintoisia viisutilastoja.

Euroviisuklubi
Euroviisuklubi OGAE edistää viisuharrastusta.

Kuuntele radiota
ESC Radio on Internetissä toimiva euroviisuradio.









Jatomaki Consulting - Tyden palvelun hosting ratkaisut